31.10.2015

Koolatut Seeprat


Pari viikkoa sitten tartuin toimeen ja kaivoin lankalaatikosta kauan siellä omaa tarkoitusta odottaneen 7-veljestä Seepra langan.


Seepra on herättänyt paljon keskustelua ja puhetta monissa facebookin lanka-ja sukkaryhmissä. Joillekkin sukkiin ovat tulleet täydelliset raidat ja joillekkin taas leveästi etenevä musta pötkö.

En aikonut ottaa riskiä ja päätin värjätä omalle seepralleni uudet raidat. Jutun löydät tästä klik.

Sukkiin tullut raidoitus yllätti minut täysin. En koskaan kohdista värejä sukkien välillä vaan aloitan aina siitä kohdasta mihin väriin edellinen sukka on jäänyt. Näistä tulikin silti melkein identtiset ja lisäksi seepran musta raidoitus tuli täydellisesti sukan pintaan raitoina niin kuin sen kuuluukin kyseisessä langassa.


Lanka; itse värjätty  7-veljestä Seepra
Puikot; 3,5mm
Koko;42

Olisin niin halunnut kuvata sukat ulkona, kuitenkin päivän valo loppuu niin pian. Tuntuu, että sisälläkin on jatkuvasti pimeää ja sekin vaikeuttaa hyvien kuvian saamista . Lisäksi olen tässä taistellut kuvaus ongelman kanssa, omia jalkoja on nimittäin yllättävän vaikea kuvata, joten rakas mieheni on joutunut siihen rooliin!
Kuitenkin perhe riitojen välttämiseksi ja kuvaus näkemys erojen vuoksi ensi kuussa ajattelin tilata muovijalat jolloin voin aivan itse kuvata tekeleeni.




Hauskasti sukan päät jää törrölleen kun on muutamaa kokoa isommat kuin omat jalat 


Kantapää on vahvistettua neuletta

                                         




Ohjetta ei näihin ole kun perussukat tulevat aina tuolta jostain pään syövereistä. Ihastuin kuitenkin tähän Seepraan niin paljon värjättynä, että piti tilata vielä kolme kerää lisää !

10 kommenttia:

  1. Tosi nätin näköiset! Itsekin kuulun niihin jotka eivät kohdistele raita lankoja vaan sukista saa tulla sellaiset kun ovat tullakseen :)

    VastaaPoista
  2. Tosi nätin näköiset! Itsekin kuulun niihin jotka eivät kohdistele raita lankoja vaan sukista saa tulla sellaiset kun ovat tullakseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) minusta on paljon jännempää neuloa kun ei kohdistele ja odotus aina millaiset tulee on ihana tunne :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Seepra sai aika makeet raidat! :)

    VastaaPoista
  5. Voisitko jatkossa tarkistaa tekstin yhdyssana virheiden varalta ennen julkaisua? Upeita sukkia mutta tekstiä on hankala lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kovasti huomautuksesta ! Pakko myöntää niin noloa kun onkin, että äidinkielen taidot on vähän puutteelliset. Aijon jatkossa kiinnittää huomiota asiaan :)

      Poista