13.12.2015

Turkoosit pöllöt

Joululahja kiireet ovat vieneet hiukan aikaa bloggailusta ja omien töiden edistymisestä. Nyt vihdoin valmistui viimeinen pari puikoilta. Tarkoitus oli tehdä suurelle pöllöfanille mitäs muutakaan kuin pöllösukat. Väritoiveena oli sininen, valitsin siis 7-veljestä turkoosin ja syvän siniset lasihelmet silmiksi.

Tämä sukkapari oli kyllä tuskan ja hien takana, vaikka pöllösukkia olen aikaisemminkin tehnyt niin sain todella ihmeellisiä virheitä aikaan. Aloitin ensin sukat 12s/puikko koska kyse lapsen sukasta ja varishan on kuitenkin aika joustava. Olin jo kiilakavennuksissa menossa kun tajusin, että se on aivan liian pieni. Eikun purkamaan ja aloitettava alusta.

Helmiä oli juuri tasan se määrä mitä laskin menevän silmiksi ja niitähän katoili matkan aikana ja etsittiin sitten taskulampun kanssa kontaten ympyrää olohuoneen lattialla. Lisäksi sisäinen perfektionistini ei antanut armoa tässäkään sukkaparissa vaan lopputuloksen täytyi olla täydellinen.

Nyt pystyn huokaisemaan ja vain ihailemaan taas lopputulosta. Kyllä pienestä  lankakerästä voi tulla jotain niin kaunista :)

Ohjeen sukkiin löydät täältä Klik
Lanka; 7-veljestä turkoosi
Helmet; 6mm lasihelmet
Puikot; knit pro cubics
Koko; 37






2 kommenttia:

  1. 12s puikolla lasten sukassa? :O itse laitan naisten perussukkiin 12s/puikko jos 7-veljestä neulon 3,5mm puikoilla. Ja käsiala on ihan standardi kokoa. :)

    VastaaPoista
  2. Joo siis kyse oli 12v jolla ei ole kapoisin jalka :) mulla on normaalisti aikuisten sukissa 14s/puikko jos pitkä vartiset koska käsiala on todella tiukkaa. Sitten 12s jos nilkkasukat. Ja jalkaterään kavennan aina 12s/puikko sukasta riippumatta. Vaikka nuo pöllöt joustaa varresta oli ne silti niin tiukat että ei varmasti olisi mahtuneet. :)

    VastaaPoista